Tarvitaan Henkilökohtaista sitoutumista ja paneutumista sekä määrätietoisuutta.
Asenne on Elintärkeää ja Motiivi on Halun ja Tahdon Ilmenemä.
Tarkoitusperä ja Tavoitteellisuus asettavat mukavat puitteet toiminnalle.
Kuluneen Vuoden Toiminnoista haluaisin erityisesti esiin tuoda Oma Kalaämpäri Projektin kalastuksenohjaajan Aki Hirvosen Toiminnan kaikilla Yllämainituilla sektoreilla.
Ammattimies on aina Ammattimies ja Akin ominaisuudet toiminnan suhteen sopivat kuin "Kynsikäs Käteen"
Jäsenistömme on saanut todella paljon Toiminnallisen Kuntoutuksen eväitä reppuunsa. Akin erinomaisisa ja erilaisissa toiminnoissa niin yksilö kuin ryhmätasolla.
Projektiin sijoitettu pääoma on tuottanut moninkertaisesti itsensä takaisin,lisääntyneenä Elämännälkänä ja janona sekä erityisesti Elämänilona.
Oman persoonansa Aki on "Liottanut" Toiminnan Ytimeen ja on ollut itsekin kuin Kala Vedessä siis niin sujuvaa on ollut asioiden järjestely ja muu toiminta.
Vuoden aikana Jäsenistö ja moni muu taho kuten Koululaiset ja yhteisöt sekä messujen kävijät ovat saaneet Maistaa Omakalaämpärin monipuolista tarjontaa vieläpä erityisryhmän tarpeiden mukaisesti räätälöitynä.
Sydämelliset Kiitosket Akille.
Hän on Vuoden "Ihmemies" ja Toivon, että Oma kalaämpäri projektin muut kohderyhmät saavat osakseen yhtä hyvää vuorovaikutteista toimintaa ja löytävät Akin ohjastamina ko. asioita omaan Elämäänsä. Arjen kantajiksi ja aina saa uusia ystäviä Yhteisöllisessä Toiminnassa.Mukaan vaan
Terveisin Pablo Sutasso