Yhteinen sävel on loppujen lopuksi aika yksinkertainen asian ,silloin kuin osapuolet ovat "halukkaita" löytämään yhteisymmärryksen niin ettei kumpikaan osapuoli tunne itseään jyrätyiksi.
On annettava Tilaa muidenkin Ajatuksille ja Omille Mielipiteillekin on oltava oma paikkansa Yhteisen pöydän ääressä.
Ihminen on moniulotteinen toiminnassaan ja kaikki tunteet tulisi olla ihmsen tunneskaalan osia. Viha, kateus ja katkeruus herättävät helposti Ärtymystä.
Aina kuitenkaan, ei "yhteisymmärrys" ei löydy helposti.
Toivoisin, että iso osa (kaikki) jäsenistä löytäisi kanavan purkaa tuntojaan ja sanoa Ajatuksiaan ja Oivalluksiaan. Kirjoitellaan palstan kautta.Vastuullisesti sanoisin, että Sihteeri olisi hyvä henkilö ohjaamaan jäseniä ko. palstan käyttöön...
Minussa on ollut koko oman kuntoutumisen aikaan ollut vahvana Henki "meillä kaikilla on mahdollisuus loistaa".Olkoon Luovat toiminnalliset kuntoutusmenetelmät meidän kaikkien toiminnan ytimessä.Elä ja anna toistenkin elää... ja joskus kuntoutumisen polulla joutuu olemaan todellakin "mukavuusalueen" ulkopuolella.
Aurinkoisen pakkasen siivittämiä kelejä.Auringon "kultavyö" kruunaa mäntyjen ja muidenkin puiden lumihunnun.Valon ja Varjon leikki on aina yhtä mukavaa seurata.Terveisin Pablo
Linkki vielä Mielenterveyden keskusliiton sivulle.